TALVIVAELLUS

Kuinka toteutimme ensimmäisen pidemmän hiihtovaelluksen.

OSA 1/5
- RYHMÄ JA VALMISTAUTUMINEN
- Urho Kekkosen Kansallispuisto, 27.3 - 2.4.2021

RYHMÄ

Minulla oli kunnia saada tälle reissulle jälleen vaellusseuraksi pitkäaikainen ystäväni Eero. Olemme tehneet jo useamman vaellusreissun yhdessä, mutta tämä oli kummallekin ensimmäinen pidempi hiihtovaellus. Tästä syystä pelasimme yhteisellä päätöksellä monin tavoin aika varman päälle, esimerkiksi reitin sekä yöpymisten suhteen. Päätimme heti suunnittelun alkuvaiheessa, että yöpyisimme joka yö varaustuvassa (= ennakkoon varattu petipaikka kummallekin), mikäli vaan saisimme liikuttua haluamamme tupien välimatkat. Teltta meillä oli mukana ainoastaan sitä varten jos joutuisimme jäämään matkalle yöksi, vaikkapa hankalan sään vuoksi.

Tiimi vakavana Raututuntureilla,
vaelluksen viimeisenä päivänä.

LÄHTÖAJATUS JA TESTIT

En voi korostaa liikaa varusteiden ja itsensä testaamisen tärkeyttä liittyen vaellukseen valmistautumiseen - myönnän kyllä, että moni tekemäni testi tuntuu itsestäkin varsin huvittavalta ja sivullisten kummaksuvilta katseilta ei voi välttyä. Onhan se varmasti hiukan outo näky, kun joku lenkkeilee turpean rinkan kanssa, vetää pulkassa vesikanistereita ja hakee "hankifiiliksiä" läheisessä aurauspenkassa, kun muuten maastossa on vielä liian vähän lunta. Tämäntyyliset testit ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista saada tuntumaa varsinaiseen vaellukseen ja kyseenalaistaa omat ajatukset, jotka saattavat ns."paperilla" tuntua oikeinkin toimivilta. 

Ennen varsinaisia testejä ja harjoituksia meillä oli ajatuksena, että molemmat liikkuvat tämän vaelluksen lumikengillä ja käytössä on kaksi rinkkaa sekä yksi ahkio, jonka vetämistä vuorotellaan.

Testien edetessä set-up muuttui kuitenkin hyvin nopeasti ja myös aika kokonaisvaltaisesti. Loppujen lopuksi lähdimme vaellukselle liukulumikengillä, molemmilla oli selässä kevyesti pakatut rinkat ja käytössämme oli kaksi ahkiota. Molempien ahkioiden päällä oli lumikengät.

Ensimmäisiä testejä Keski-Suomen ensilumilla. Leivonmäen Kansallispuisto 12/2020.

HARJOITTELU

Teimme tätä vaellusta varten yhdessä kaksi lyhyempää (kahden yön) ns."harjoitusvaellusta", mahdollisimman samoilla varusteilla kuin ajattelimme tehdä varsinaisen vaelluksenkin. Toinen harjoitusvaellus tehtiin Kolin- ja toinen Salamajärven Kansallispuistoon. Molemmat harjoitukset toteutettiin rakenteella : ensimmäinen yö teltassa ja toinen tuvassa.

Kolilla (18-20.12.2020) liikuimme lumitilanteen sekä maaston vuoksi jalan - rinkat selässä, kun taas Salamajärvellä (19-21.2.2021) hiihdimme ahkioiden kanssa.

Harjoitusvaellusten lisäksi teimme oikeastaan koko lumisen ajan (Joulukuun 2020 lopusta alkaen) yhdessä ja erikseen useita lyhyempiä retkiä, lumikenkäillen sekä hiihtäen ahkion kanssa ja ilman. Näillä retkillä pyrimme liikkumaan mahdollisimman vaihtelivissa maastoissa ja kelissä (mm.suolla, metsässä, avotunturissa ja jäällä). Tämän tarkoituksena oli antaa meille niin tarkka kuva kuin mahdollista siitä, miten varusteemme toimivat oikeassa käytössä eri olosuhteissa.

Päiväretkiä ja harjoitusvaelluksia vaihtelevissa olosuhteissa.

REITTI

Halusimme vaellukselle lähdön olevan mahdollisimman helppoa, tästä syystä lähtöpaikaksi valikoitui Kiilopää. Vaelluksen reitiksi tuli näin, kuin itsestään, Kiilopää - Luirojärvi - Kiilopää, sen ollessa varmasti yksi UK-Kansallispuiston käytetyimpiä reittejä. Kyseinen reittivalinta oli meille myös osa jo mainittua "varman päälle" -pelaamista. Tällä reitillä saisimme melko varmasti liikkua jonkun toisen jäljissä ja kuitenkin halutessamme poiketa ympäröiville tuntureille ja liikkua niiden kautta.

ETAPIT JA VÄLIMATKAT (suunnitteluvaiheessa) :
Päivä 1. Kiilopää - Suomunruoktu, 13.4km
Päivä 2. Suomunruoktu - Tuiskukuru, 12.6km
Päivä 3. Tuiskukuru - Luirojärvi, 7.8km
Päivä 4. Luirojärvi - Sokosti - Luirojärvi, 10,6km
Päivä 5. Luirojärvi - Tuiskukuru, 7.8km
Päivä 6. Tuiskukuru - Suomunruoktu, 12.6km
Päivä 7. Suomunruoktu - Kiilopää, 13.4km
- yhteensä n.78km

Kartanlukua Niilanpään päivätuvalla, vaelluksen ensimmäisenä päivänä.

TAUSTATYÖ

Meistä kumpikin oli tehnyt aiemmin ns."sulan maan" -vaelluksen UK-Puistossa, joten tiesimme minkälainen maasto meitä odottaa. Kiilopää - Luirojärvi oli kuitenkin sellainen alue missä kumpikaan meistä ei aiemmin ollut liikkunut.

Harjoitusvaellusten perusteella tiesimme, että jos jollakin pisimmistä etapeista ei olisi ollut kulkijoita ennen meitä ja joutuisimme avaamaan latua umpihankeen - siirtymä saattaisi olla turhan pitkä ja joutuisimme jäämään yöksi telttaan (Esim.harjoitusvaellus Salamajärvellä tehtiin kokonaan umpihangessa, ilman hankikantoa - nopeutena n.1km/h). 

Seurasimme ennen vaelluksen alkua aktiivisesti alueen sää- ja lumivyöryennusteita, puiston viikkouutisointia Facebookista ja myös puiston # -tunnistetta Instagramissa. Näiden perusteella saimme vaellusta edeltävällä viikolla mm.varmuuden siihen, että reitillä kulkee koko matkalla moottorikelkkaura ja reittiä on lähiaikoina hiihdetty paljon.

Forecan laatima lähtöaamun sääennuste vaelluksen ajalle. 

KARTAT, NAVIGOINTI JA YHTEYDENPITO

Meillä molemmilla oli käytössä Calazon (Tyvek -materiaalille painettu) kartta puistosta. Kumpikin latasi liikuttavasta alueesta myös offline-kartan puhelimen Maastokartat -sovellukseen. Tämän lisäksi minulla oli vielä ladattuna alueen ilmakuva offline-tilaan (tällä esim.puurajalle navigointi on erittäin helppoa).

Alue on suhteellisen helppoa suunnistettavaa silloin kun näkyvyys on hyvä. Tukkoisella kelillä suunnistus aiheuttaa minulle jonkin verran haasteita ja käytän silloin oikein mieluusti GPS:ää apuna, jotta vältyn turhilta mutkilta. Esimerkkinä - huiputimme alueen korkeimman tunturin (Sokosti 718mpy) sen huipun ollessa täysin pilvessä. Näkyvyydeksi arvioisin maksimissaan 20metriä. "GPS-suunnistus" oli tässä mielestäni ehdottomasti paras tapa edetä huipulle.

Mikäli eksyisimme toisistamme, meillä oli mahdollisuus ottaa Maastokartat -sovelluksen "sijainnin jako"-toiminto käyttöön. Kun toiminto on aktiivinen, näkisimme kummankin sijainnin sovelluksen kartassa. Tämän toiminnon selkeästi huonoin puoli on se, että se vaatii toimiakseen mobiilidatan. Mikä tekee siitä epäluotettavan alueilla, jossa matkapuhelinverkon kattavuus vaihtelee. Varmin tapa pysyä yhdessä olikin säilyttää kaveriin koko ajan näköyhteys.

Puhelimen lisäksi minulla on jokaisella vaelluksella käytössä Garmin InReach Mini, jota olisimme tietysti käyttäneet tarvittaessa SOS-kutsun lähettämiseen. Laitteesta tehty hätäkutsu jakaa automaattisesti sijaintisi pelastusryhmälle (vaihtoehto tälle olisi ollut puhelimen 112-sovellus, silloin kun sen käyttö matkapuhelinverkon puolesta olisi ollut mahdollista). Jaoin InReach -laitteesta koko maastossa käytetyn ajan sijainnin vaimolleni sekä pidin häneen myös päivittäin yhteyttä "kaikki ok" -tyyppisesti. Tämänkaltainen viestintä on minulle tarpeellista, sillä se lisää mielestäni kummankin osapuolen levollisuutta huomattavasti vaelluksen aikana.
Jatkuu osiossa 2/5 (VARUSTEET).